keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Horisonttiin 2020


Onks kukaan jo kyllästynyt tähän marraskuuhun...? Ei sillä et mulla olis ollut aikaa miettiä säätä... Viimeiset viikot tuntuvat juoksevan ohi pikavauhtia. Isoja asioita on meneillään. Töissä ja kotona. Blogailun aika ei ole ollut prioriteeteissa... Kerronpa teille nyt ensin työkuulumisistani, kun minulla on pieni breikki... Minun aikani on mennyt aika tarkasti tällaiseen pieneen tehtävään kuin LEA-projektin GAP... Mitä nämä kirjainyhdistelmät tarkoittavat? LEA on lyhenne, josta tulette kuulemaan seuraavan parin vuoden ajan väsymiseen asti... Minusta nimittäin tuli tässä pari viikkoa sitten Jyväskylän Yliopiston ensimmäinen Horizon2020-projektin koordinaattori. Horisontti-projekteja toki JYU:ssä jo on, mutta koska raha on kovin kilpailtua, ei ole vielä yhtään, jota JYU koordinoisi... Mitenkäs tässä näin kävi...? Hups.

Elikkäs longstoryshort, edelliseltä koordinaattorilta loppui paukut ja osaaminen ennen itse projektin alkua ja niinpä kolleegani soitti minulle hädässä, kun olin Kiinassa kuun alussa, että voisinko ajatella ottavani LEA:n meille JYU:hun koordinoitavaksi... Olin silloin keskellä kanjonia jossain aivan huitsin kuukkelissa ja sanoin, että "Luckily that's not a BIG ask..." Minä en ole aiemmin koordinoinut kokonaista EU projektia, mutta olen kyllä katsonut vierestä, kun kolleegani Jan, Henri ja Philipp tekivät sitä kolmen miehen voimin FP7-ohjelman aikoihin. Niinpä tiedän hyvin, että koordinaattorin nakki ei ole mikään sulka vaan vaatii tuhansia ja tuhansia tunteja töitä, ihmisten potkimista... Kiristystä. Lahjontaa. Uhkailua. Jne.

Eli toisin sanoen minulla ei tule seuraavan reilun parin vuoden ajan olemaan minkäänlaisia vapaa-ajan ongelmia....

LEA on vasta baby, elikkäs tänä syksynä hän on edennyt Grant Agreement Preparation (eli GAP)-vaiheeseen. Se tarkoittaa sitä, että komissio on luvannut meille 2miljoonaa euroa 100% rahaa käteen. "Me" olemme viidentoista organisaation konsortio, joka perustuu aikaisempaan IMAILE-projektiin, jossa olen ollut töissä nyt kohta puolentoista vuoden ajan teknisenä asiantuntijana jne. Partnereita on mm. Suomesta, Ruotsista, Espanjasta, Saksasta, Portugalista, Italiasta, Unkarista jne.

Meillä on siis syksy ollut aikaa valmistella LEA:n GAP, johon tarvittiin kaikkien 15 partnerin Declaration of Honour-allekirjoitukset, mukaanlukien esim. yksi valtioministeri Saxony Anhaltista, jonka nimmareita metsästin ja kiristin viime viikolla kissojen ja koirien kanssa...
Nyt ollaan jännittävässä tilanteesssa, että enää uupuu ruotsalaisten verkkonimmari, jota he eivät voi tehdä ennen kuin EU:n erittäin epäkätevä portaali antaa heille luvan tehdä sen... Tämän PITI tapahtua viime viikolla. Tai VIIMEISTÄÄN tänään.. Mut niin se vaan on, että EU painostaa meitä allekirjoittamaan, mutta heidän oma portaalinsa on se, joka prosessia jarruttaa. Jos siis käy hyvin niin huomenna saadaan ruotsalaisten allekirjoitus ja sitten JYU:n rehtori voi paketoida koko homman omalla nimellään perjantaina... Deadline on siis perjantai. Onneksi ei ole kyse kuin kahden miljoonan budjetista ja meillekin neuvottelin kohtuullisen koordinaatiobudjetin, joten no pressure...

Toisaalta teen parhaiten töitä pienen paineen alla... Joten jollakin masokistisella tavalla tykkään (toistaiseksi) EU:n participant portaalin hakkaamisesta. Kauhea vastuu... Asiat ovat nollia ja ykkösiä mun ruudulla... Mutta ne ovat jonkun palkkaa, jonkun lentolippuja tai ruokaa jonkun pöydässä... Välillä elämä on todellakin jännittävää. Hurjaa on myös se, että luotan itseeni eniten. Kyllä mää tän hanskaan. Olen sentään ollut töissä EU projekteissa 11 vuotta...
When you only work work... There's nothing but pictures of work place windows in your phone... But luckily our view is beautiful even in November darkness...

Se toki tarkoittaa ensi vuodelle, että minun on palkattava apulaisia. Yksin en sentään tähän sotaan lähde. Eräänlainen henkinen kynnys on ollut myös se, että projektisihteerinä Horizon2020 ohjelmassa ei ole tuttu ja turvallinen K, joka on hoitanut minut yli kymmenen vuoden ajan ulos kaikista pulista, joihin olen joutunut... Mutta uskon, että tilalle tulleet S ja E osaavat hommansa myös... Kunhan opitaan keskinäisestä kommunikaatiosta...

Niin mitäkö tekee LEA projekti? Sen tarkoituksena on rakentaa siltoja oppimis- ja opetusteknologioiden palvelun tarjoajien ja ostajien/käyttäjien välillä... Näin lyhykäisyydessään... Softan kehitysprojektithan menevät aina enemmän tai vähemmän metsään... miten kauas riippunee siitä, miten ihmiset kommunikoivat toistensa kanssa. Mutta niin, juttua LEA:sta myöhemmin lisää.

Tänään istuskelen bussissa Helsinkiin - olen nimittäin menossa viikonlopuksi vanhojen ystävieni kanssa Lontooseen. Työn teko mobiilitoimistolla jatkuu toki matkan läpi, mutta lauantaina olisi tarkoitus vähän relata ja käydä katsomassa ysäribändirakkauttamme Stepsiä oikein livenä Wembleyssä. Kyllä. Arjen keskelle mahtuu myös luksusta. Näin pysyy LEA:n koordinaattorin pää kasassa ja tehokkuus halutulla tasolla. Hetkeksi siis saa marraskuinen Suomi jäädä horisonttiin. Tuleepa tarpeeseen, ette tiedäkään. Tämä reissu on varattu helmikuussa... Eipä ollut silloin mitään tietoa siitä, millaisessa tilanteessa marraskuun lopussa oisin. Elämä on välillä ihan mielettömän yllättävää:) Ei ainakaan tylsää!
/What's going on in Finnworld? Big things happening. I'll tell you about this one first:

As it so happens, I accidentally find myself gotten a job on top of the 5 projects that I already manage... Oops. I haven't had problems of how to spend my free time lately, as about two weeks ago I became the first Horizon2020 coordinator in University of Jyväskylä... Horizon2020 programme's money is so competitive that no one has gotten the coordination to our university before me... And why did I got it...? Well... JYU was supposed to be just a partner, but due to a gap in competences, I was asked to step in as the new coordinator... 

Of course this is no 'cream' job. I have watched Jan, Henri & Philipp coordinate OpenScout for three years within arms length, so I didn't have any fairytale fantasies of the life of a coordinator. I've seen many coordinators over the years go into burn out... But still, I suppose I must be slightly mad, as it only took me half an hour to say 'yes', while I got this call in the middle of Zhanggjiajie mountains about one month ago... 

Yeah, I really did not have any pictures from November... Except Toilet selfies!
Yes, it has meant that work does follow me home now. The commission works in central european time and everyday when it's 4pm in Finland, it's 3pm in Brussels and they dump their main tasks of the day on me... Yeah, I know, that's the hour when my son comes off school. But this is my life now. Mother and a coordinator.

LEA project is about innovative procurement of learning technologies, so pretty much my core expertise, specifically as I have been the technical expert of IMAILE project for more than a year now... LEA's real name is "Learntech Accellerator" and the Grant Agreement preparation is now almost done... Only remaining jobs are the signature of our Swedish partner's Declaration of Honour and our Rector's signature of the Grant Agreement... And we have got 2 more days until deadline! Ive been in an adrenaline tunnel vision in the last one week, running after the project officer's needs for changes. So sorry if you have seen me in the corridors of Agora, too focused to say hi... 

Today I've fled the office and travelling to London tomorrow morning with my mobile office... We have a weekend getaway with old friends from Kajaani times... The mission is to see a gig of our teen age favourite band perform in Wembley. Yeah, even though I will keep on working from the road, this weekend is much needed... You have no idea:)
Even Horizon2020 coordinators need to work on their arse...




 

tiistai 7. marraskuuta 2017

Taivaan portti

 Kun Juha sanoi minulle, että sitten olisi vielä sellainen 'Tian men' eli taivaan portti, johon hän haluaisi mennä - vastasin, että joo oonhan mää siellä taivaallisen rauhan aukiolla käynyt usein...
Mutta kyseessä ei ollutkaan tämä Tian men vaan taivaan portti taivaallisen portin vuorella, Zhangjiajiessa.
Meille tämä oli vika päivä reissunpäällä. Saavuttiin Zhangjiajien keskustan Mini Inniin noin klo 14, niin, että henkilökunta vähän nikotteli, et saadaankohan lippuja vuorelle - tai ainakaan köysiradalle.
Me ei jaksettu murehtia - toki aasian pisin köysirata olis ollut hieno juttu, mut se olis tarvinnut buukata jo aikaa sitten, joten meidän matka vuorelle taittui serpentiiniteitä pitkin bussilla.
Korkeanpaikan kammoisille tämä reissu olisi ollut hieman rankka... Jonkun mieshenkilön rystyset olivat valkoisena vieressäni - kuulema on joku ongelma, jos itse ei oo koko aikaa kontrollissa... ööh, en oo IKINÄKOSKAAN törmännyt tällaiseen ilmiöön. Minä tosin en korkeita paikkoja kavahda, jos on hyvä päivä kuolla niin sit se on siinä.
Kun Tianmen shanille pääsee, siellä on 999 askelta taivaan portin luolaan, joka on siis reikä vuoressa. Just sellainen reissu, minkä tommoinen lonkkavikainen kilipää haluaa KÄVELLÄ...
Mut olihan se kokemus.
Kiinalaiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa...
Huipulla oli tungosta.
Ja suoraan sanottuna siellä oli sellainen Rivendell -Lord of the Rings- fiilis.
Ei ollenkaan kaduttanut tulla.
Maisemat olivat huikeita.
Jokapuolella lillui usvaa.
Luolan sisältä ei todellakaan nähnyt alas asti...
...hyvä, että näki yhtään mitään.
Ajattelen kuitenkin, että useimmat ihmiset pääsevät tällaisiin paikkoihin vain unissaan.
Se että oltiin siellä, käveltiin omilla jaloilla, tuntuu edelleen vähän epäuskottavalta.
Sinänsä aika tuuri, että oli tämänkin verran näkyvyyttä.
Tässä näkyy 999 portaan kiipeilymatka.
999 porrasta ylös ja alas myöhemmin.
 Tianmen shanilla jäi paaaljon vielä näkemättä.
Zhangjiajie on ehdottomasti sellainen paikka, johon on tultava takaisin.
Me olimme illalla niin kuitteja, että bussimatkan päätteeksi emme voineet edes puhua toisillemme ennen kuin saatiin ruokaa. Sitten alkoi taas elämä voittaa. Tämä lienee viimeinen päivitykseni Kiinan syksynreissulta 2017... Huikeita hetkiä.
/So when my travel companion said to me: There's also this one place called 'Tianmen shan', I was like 'Tianmen', in Beijing, right? Been there many times. But what he meant was something different. This is a huge cave in the mountain Tianmen, the gate of heaven, and 999 stairs lead to that. Of course it's unadvisable to climb it if a) you've already climbed AND got lost in Wudangshan, or b) have a hip issue which should really be cut open... So of course we did it... And yes, it was worth it. We were in luck, as the mountain had been in a cloud-fog for days, but now it peaked for short clearness and sunlight just upon our arrival by bus (as we had not booked the longest cable car in Asia - which obviously is something to cover for next time)... Up in the heaven's gate cave, there was this misty feeling of Lord of the Rings or Rivendell - quite special, and definitely worth the climb... Afterwards we were so beaten that couldn't even talk to each other before getting some food into the system. But blimey. This was a special place, on our last day on the road in Hunan province.

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...