maanantai 26. kesäkuuta 2017

Long way home

Taxi. Lentokone. Juna. Juna. Bussi. Henkilöauto. Tässä järjestyksessä on meidän kotiinpaluuseen tarvittavat ajoneuvot tälle päivälle... lähdettiin aamulla klo 07:20. Eli Suomen aikaa klo 02:20.

Tullaan perille 20:20, sikälimikäli bussi on ajoissa... ekstra hauskaa on se, että Jämsän ja Jyväskylän välinen rata on korjauksessa, joten viimeinen tunti vietetään bussissa. Olisin voinut elää ilman tätä osaa...
Nyt ollaan lähdetty Tampereelta ja lapsi on käynyt ylikierroksilla jo pitkään. Onneksi on leikkivaunu... aiemmin tähän aikaan on tullut vain pendoliinoja ja ne ovat myös aivan tappokamaa 8h lennon päätteeksi.

Tänään ei kaikki hommat oo menneet ihan putkeen. Aamulla oli niin kova ruuhka Xi'anissa, että oltiin just ja just turvatarkastuksesta läpi kun piti aloittaa Boarding, joten lapselle ei jäänyt aikaa katsella koneita eikä juoksennella. Sit kone oli niin täynnä ettei ollut ikkunapaikkaa ja harmitus oli kova kun ei taaskaan päässyt koneita katsomaan. Eipä siis ihme että nyt riehututtaa.
Sentään on syöty hyvin ja nukuttu päikkärit. 18 tunnin tsembalot alkavat olla finaalissa. Hyvä niin. Enempää ei olis millään jaksanut. Zzz
/So today we have taken the Long journey from one home to another. It takes 18 hours: one taxi, one plane, two trains, one bus and one car to get from our Chinese door to the Finnish door... things didnt exactly go as well as they could have done today: we had A tight taxi to the AirPort as traffic Took 1h to even get out of Xi'an... and then we didnt have A Window Seat much to Tops's disapointment. Also the Jämsä Jyväskylä railway is under construction so we are taking A bus For the last hour of our journey. Could have done without that one... still, It is A wonder we are here...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...