lauantai 13. joulukuuta 2014

Pikkujoulut Tallinnassa

 Oon maailmankaikkeuden surkein blogaaja tässä kuussa, myönnetään. Mutkun mutkun on vaan niin muutama päivä aikaa Suomessa, ennen kuin lähdetään joulun viettoon. Joulukuu on siis ihan yhtä kaaosta - olen ehtinyt reissata tallinnassa ja Oulussa sitten viimekirjoituksen ja siihen päälle ensi viikolla on Helsingin reissu ennen kuin lähdetään joulun viettoon Lontooseen. Eli kiirettä pitää. Tässä vähän fiiliksiä meidän pikkujoulureissulta Tallinnaan. 
 Torstai-ilta Tallinnassa oli hämyinen kuin jostain vanhasta elokuvasta.
 Ei siis ihme, että tällä kävelyllä eksyin ryhmästä, kun kuvattavaa olisi riittänyt...

Alkoholilla ei ollut yhteyttä asiaan!

Yöllinen Tallinna on huomattavasti kauniinpi kuin joulukuinen märkä päiväsaika-Tallinna.
 Näillä kaduilla on keski-euroopan vanhojen kaupunkien fiilis.
 Monista toiveista johtuen en laita juhlinnasta montaa kuvaa. Jos kuitenkin nämä häiritsevät jotakuta, niin toivon, että ilmoitatte ja voin sitten poistella ne.
 Olimme illallisella mainiossa Troika-ravintolassa, ihan Tallinnan vanhankaupungin keskellä.
 Kyseessä oli venäläistyyppinen ilta, jossa tarjottiin mm. possua ja erinomaista lohta.
 Illallisen aikana meille tanssi tämä sorja neitokainen.
Yöllä joulumarkkinat olivat kiinni.
 Ja matka hotellille taittui mukavasti jalan.
Seuraavana aamuna pääsimme viettämään vielä päivää viron pääkaupungissa ja suuntasimme joulumarkkinoille.

Olin päättänyt pysyä Henrin perässä, koska hänellä oli visio siitä, mitä tehtäisiin.
 Ensin piti ostaa tietystyi Glögit.
Sitä seurasi maailmanparannusta a la Jassu.
Löysin kaltaistani seuraa.
Ja ai mitä tuhoja voikaan 5minuuttia tässä kaupassa tehdä.
 Nikokin löysi päähän pantavaa.
 Miespopulaatio yrittää kestää naisten shoppailua kauppakeskuksessa.
 Tää tyyppi oli vaan niin cool, että pääsi kuvaan ja näköjään myös blogiin.
Philipp oli tässä vaiheessa vielä optimistinen, oltaisiin haluttu syömään Rataskaevuun, mutta valitettavasti se oli aivan täynnä. Muutama muukin oli kuullut että siellä on paras hinta-laatusuhde ikinä Tallinnan ravintoloista.
Niinpä sit käppäiltiin Henkan perässä etsimään korvaavaa ravintolaa.
Ja sellainen löytyikin, nimittäin Chakra, Tallinnan paras intialainen.
Tämäkin on kellariravintola.
Miljöö oli viihtyisä, seura mitä parhainta ja jutut yhtä tyhmiä kuin aina.
Intialainen on ihan parasta ruokaa maan päällä kyllä. Ai että mä ootan et päästään Curryjen makuun Englannissa.
Sen lisäksi vessassa oli iso ihana peili, joka mahdollisti mun kolmannen pikkujouluoutfitin kuvaamisen. Korsetti on Camdenistä parin vuoden takaa, housut Uniqlo ja saappaat Clarcks.
Siinä oli myös päällä tämä satunnainen kiinajakku, jonka olen ostanut 2006... Kestokamaa.

Tallinnasta ei tietystikään voi poistua paitsi viinakaupan kautta. Tuliaiset tuli hankittua ja sitten risteiltiin kotiin perjantai-iltana. Oli muuten tosi kivat (ja rauhalliset) pikkujoulut. Aika kevyesti varmaan mun elämän parhaat toistaiseks. Kiitos kaikille parhaille tyypeille, oli huippua olla teidän kanssa reissussa. Ja muistakaa, että tällä kirjoituksella ei ole mitään väliä, koska tuhannen vuoden päästä kukaan ei lue meidän julkaisuja!
 
So we had our office's Annual Christmas party in Tallinn. We went there on Thursday and returned on Friday. We dined at Troika, in the old town city centre of Tallinn. The food was russian style and the evening also included some live singing, dancing and vodka pouring. On the next day we visited the Christmas market, went shopping (for clothes as well as booze), had a great indian meal and then took the ferry back. Overall, certainly one of the best Christmas parties in my life, pretty peaceful actually - no one threw up (I think) or past out or danced on the tables... But the legendary inside jokes that develop when a group of colleagues is tightly together for two days... Those i think are the main part of why these kinds of trips are awesome. Thank you everyone that attended, you guys are the best!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...