torstai 11. syyskuuta 2014

Yliopiston avajaiset

Ja sitten olisi seuraavien kemujen kuvat jaossa, olkaa hyvät!
Näin syyskuussa yliopiston henkilökunta saa ottaa osaa josjonkinmoisiin pippaloihin.
Viime viikolla oli yliopiston avajaiset, joita päärakennuksen ollessa paketissa juhlittiin kotimaisemissani elikkäs Agoran Martti Ahtisaarisalissa. Jos nyt ette ole Jyväskylän yliopistoon pahemmin tutustuneet niin Agora on siis rakennus, jossa minä olen ollut töissä kohta 10 vuotta ja sitä ennen opiskelin siellä viitisen verran. Se sijaitsee Mattilanniemessä, Jyväsjärven rannalla ja rakennus on valmistunut v. 2000, juuri silloin kun pääsin sisään JYU:hun opiskelemaan tietotekniikkaa.
Avajaisiin kuului ohjelmanumero, jossa feikkitutkija Matti V. Kortet tunnustaa tutkineensa tiedon hinnoittelua viimeisen viiden vuoden ajan, mutta sitten tulee siihen tulokseen, että tämä on täysin turha väitöskirja ja päätyy laulelemaan siitä, miten haluaisi olla tukkijätkä. Yritäpä selittää tämä huumori vieressäsi istuville ulkkareille englanniksi. Niin. Vieressäni istui kamerunilainen, britti ja ukrainalainen...
No mutta suomalaiset pitivät siitä.
Näihin bileisiin oli Henkka tuonut mukanaan Open Educational Ideas -projektinsa konsortion kuokkimaan.
He osoittautuivat mitä mukavimmaksi porukaksi.
Vaikkakin tätäkin konsortiota vaivasi EU projektien perusjako: Puolet ovat saksalaisia, puolet kreikkalaisia ja sitten pari muuta...
Mitä yllättävintä oli myös se, että viime viikolla ihan koko Global Information Systems-projektiryhmä oli samassa paikassa samaan aikaan ja vieläpä saatiin meidät yhteen kuvaan, jes. Kuvassa siis professorini Jan Pawlowski kaikkien neljän PhD studenttinsa kanssa. Varmaan vika kuva tätä laatua, sillä Henrin väitös on jo kahden viikon päästä, apua! Saatoin muuten tänään pistää uuden mekon mittatilaukseen tätä eventtiä silmälläpitäen...Ups.
Illan pimetessä pidot paranevat.
Luonnollinen poistuma on yläkerran käytäväbileisiin.
Nämä jätkät eivät ole vielä havainneet sitä mahdollisuutta.
Tässä vaiheessa iltaa päätin ilmeisesti pistää Marittan kanssa jalalla koreasti.
Ja Panukin oli löytänyt seuraa.
OEI-projektin tytöt olivat loppuillasta mukana tanssahtelemassa.
Mutta sitä ennen oli vielä auton peräkonttibileet...
Ja suunnitellaan ens vuoden projektit-bileet.
Natalia oli nättinä.
Ja tämä kuva kertoo ehkä loppuillan menosta.
Päädyimme kierähtämään Jyväskylän yöelämän London-pubin ja Giggling Marlinin kautta kotiin.
Hauskaa oli jälleen kerran. Kyllä saatoin seuraavana päivänä ottaa päikkärit amanuenssin sohvalla, mut ei kerrota kenellekään. Kiitokset seurasta, oli hauskaa!
So the next set of party pictures from this Autumn for you. I know, I hang out with my colleagues a lot. I think this might be that finally I feel that these people equal friends - it might have taken 10 years, but I did learn to appreciate the University parties... So last week was the opening of the University party. My colleague also was coordinating an EU project 'Open Educational Ideas' consortium meeting in Jyväskylä at the same, time, so we put two and two together and that turned out to be quite a fun evening. It's rare now a days that actually go and check Jyväskylä night life as well, and probably for a good reason - because it's mostly dead, or waaayyy too young. However, it was fun to dance with these people, great new friends as well, the OEI has a really cool punch of people working for them, I'm glad I got to meet you! Thanks for the company everyone:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...