torstai 13. maaliskuuta 2014

Tissilokasuojista puolipeplumeihin eli Red Carpet 2014

 No niin, eilen tuli vihdoin katseltua Oscar Gaala hyvässä seurassa. Toki katselimme myös Red Carpetin, jossa oli taas ruodittavaa yllin kyllin. Angelina Jolien mekossa joku oli epäonnistunut. Se oli liian pussimainen ja saa yläosan näyttämään minun mielestäni jotenkin liian leveältä. Myöskään Anna Kendrikin see-through window dressissä oli yritetty aivan liikaa. Nou-nou.
 Charlize Theron sen sijaan oli onnistunut pukunsa leikkauksessa, tosin näkymättömät olkaimet hieman pilasivat vaikutelmaa. Silti, tämä oli parhaasta päästä eilisiä.
 Minun ykkössuosikkini oli kuitenkin jälleen Lady in Red eli Jennifer Lawrence. En ole varma, mitä ajattelen noista sivupuoli peplumeista, ehkäpä parin kesän takainen roolihahmoni oli puolipeplumeineen aikaansa edellä?
 Sen sijaan Juia Roberts veti tänä vuonna surkeimman puvun pystin mun mielestä. Ei vaan istu. Yläosa on jotenkin löpsähtynyt ja ei pidä rinnuksia järjestyksessä. Mahan kohdalta pussittaa... Ja sit on vielä jotain ihme pitsejä, jotka näyttää siltä kun joku olisi tunkenut vähän jotain jämäkaangasta olkainten alle. What were you thinking???
 Tän vuoden erikoispiirre oli selvästi nämä käsittämättömän matalat kaula-aukot. Tissiteipeillä ne kaiketi asemoidaan kohdalleen, mutta itse en ole ns. avoimen cleavagen fani sitten yhtään - hyh hyh.
 Lupita esimerkiksi olisi voinut ottaa mallia Amy Adamsin kauniisti laskeutuvasta luomuksesta, jossa oli hänen muotojaan korostava kaula-aukko. Ilmeisesti jos ei ole tissejä niin tänä vuonna niitä voi tehdä ns. 'tissilokasuojilla' - no ei hullumpi keksintö. Cate Blanchettin kalansyötekillutinpuku sen sijaan oli aika klassinen ja kaunis - Nude väri sopi hänelle.
 Pink oli myös lähtenyt järkyttävät kaula-aukot linjalle. Ihmettelen, että onks nää sivusuunnassa litistetyt rinnat nyt oikeasti niin kauniita, että kaula-aukon pitää olla melkein navassa. Henk koht uskon, että tää muoti menee nopeasti ohi. Toivon! Sen sijaan Pinkin mekon väri oli jees: Dorothy Slippereistä suoraan vedetty!
 Jennifer Lawrencen ohella paras pukeutuja oli kyllä tämä nainen: Sandy Bullock. Hiukset oli myös laitettu niin nätisti, että harkitsen samaa kampausta itsekin kopioivani. Ja mikä värisyvyys.
Yesterday we finally watched the Oscar Gala with my friends. This has been somewhat a yearly tradition now for years. The Oscar night means a lot of reviews of dresses, lots of laughter and a lot of food... This year the dress code was 'Hollywood Glamour Overboard or a second hand bunny', which meant that this is what people looked:
Thank you once again for the host M and the great company. You were the best! Small Amidala was very cute as well. I dragged my old high school Amidala suit from my closet - how often do you get to wear this??? Once in a decade... Anyways, we had a blast. This year's dresses however were a bit of a disapointment for me on the Red Carpet - Sandra Bullock and Jennifer Lawrence were probably the best, but there was plenty of people in way too low-cut V-necs like Pink and little Lupita... At least Amy Adams had a decent neckline! On the predictions I had 5 wrong, which was still a mile away from my friend J who got 23/24! Next year - put money on them!

Most pics from the internet,
Group picture (c) A.M.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...