perjantai 14. helmikuuta 2014

Sush-easy!

 Viikonloppuna on kiva juetlla perhejuttuja. Tää on kyllä ollut yks haasteellisimmista viikoista taas, mutta oli siinä omat highlighttinsakin. Välillä tuli itkettyä, välillä naurettua.
 Torstaina ajelin kotiin Helsingin reissultani ja juttelin puhelimessa yhden vanhimmista ystävistäni kanssa. Tai no sanotaan, että vanhimman!
 Hän sanoi, että jos olisi tulossa työmatkalta kotiin, ei millään voisi kutsua vieraita sinne.
 Maailmassa ihmiset ovat niin erilaisia. Haluaisin tässä huomauttaa, että aikaisempi kirjoitukseni liittyen mieheni erilaisuuteen antoi hänestä vääristyneen kuvan. Kyllä hän tykkää myös, että meillä käy silloin tällöin vieraita, vaan mielummin harvemmin ja vähemmässä määrin kuin minä. Hänen hienotunteisuutensa poissaolollaan minun bileistäni johtuu yleensä siitä, että olen menneisyydessä ollut todella itsekäs ja kutsunut liian pienen asunnon täyteen väkeä koko viikonlopuksi, mikä on ollut kohtuutonta, eikä millään tavalla ole ottanut huomioon hänen tunteitaan. Nykyisin yritän kovasti parantaa, mutta jos olisitte itse eläneet mun kanssa niin varmaan ymmärtäisitte häntä hyvin. Voin usein olla todella sietämätön aikatauluineni. Silti minulla on vilpittömästi kärsivällisin mies, jonka tiedän. Kiitos rakas kun kestät mua <3
 Saavuin Jyväskylään hyvissä ajoin, klo 17:25.
 Klo 17:40 olin käynyt mestarin herkussa ostamassa kassillisen sushia sekä pullon pepsimaxia ja alkossa ostamassa valkoviinitonkan.
 Kotona olin 17:46. Mieheni oli jo etukäteen kertonut minulle, että jos en ole kotona, kun kutsumani sukulaiset saapuvat, hän ei päästä heitä sisälle.
 No, onneksi ehdin siis nipin napin ja ensimmäiset ilmaantuivat 5minuuttia kotiinsaapumisestani.
 Minä todellakin saan ihmisistä energiaa. Ne ovat niitä minun pattereitani.
 Sanoinko, että koko viikon meillä on ollut anoppi miehineen kylässä? Tämä on myös hyvin normaalia arkea meille - ihmisiä tulee ja menee ja minusta se on vaan ihanaa.
 Toki on niin, että kaikille tällainen elämäntyyli ei sopisi, mutta minulle se sopii mainiosti ja poikani diagnoosistaan huolimatta on todella onnellinen ison määrän ihmisiä keskellä. Hän ei ikinä ole vältellyt tai pelännyt ihmisiä. Ehkä se johtuu siitä, että hänen elämässään ihmisiä tulee ja menee ja se on sitä normaalia rutiinia - ei mitään erikoista.
 Sushi-ilta oli oikein onnistunut. Kaikki rullat meni ja vielä sedän vaimon tekemä kaurapaistoskin päälle. Mun sukulaiset on siitä yksinkertaisia, että puolet voi kestitä valkoviinillä ja puolet pepsimaksilla. Aika simppeliä ja tehokasta.
 Kiitokset kaikille osallistuneille! Kiva, kun jaksoitte leikkiä pikkuisen kanssa. Kaikista pahinta hänelle oli se, kun eno kehtasi lähteä kotiin.
  Ai mikä katkera itku siitä syntyi, kun leikkikaveria ei enää ollut käärimässä peittoon ja retuuttamassa. Mokoma!
 This Friday I drove home from Helsinki and after that had a sushi&Wine/Pepsimax night to my relatives. I talked on the phone on my way home in the car with my oldest friend who said she would never take any visitors to her home just after returning from a business trip. People are so different! I was totally relaxed and sucked the energy from my dear relatives. Thank you for coming and playing with Top Fish. To him, the only part that was unpleasant was when uncle dared to leave him! The game of rolling him into the rug had been way too much fun. That's the end of that!
 Thank you all for coming!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...