keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Vuotta vanhempi lentäjä matkalla jaappaniin

 Kun on liikaa asiaa niin osa postauksista jää luonnoksiin kummittelemaan. Mennäänpä nyt sit ajassa taaksepäin lähes kuukauden verran siihen, kun lähdettiin Suomesta. Poikani on nyt 2v 3kk. Viime vuonna kun läksimme Kiinaan, hän oli noin vuoden verran nuorempi. Huomaan, että kehitys vuodessa on ollut huikea. Poika osaa nyt niin paljon sellaista, mitä ei osannut vielä viime vuonna. Hänen viihdyttämisensä on myös helpottunut huomattavasti. Nyt hän saattaa istua paikallaan ajellen autolla, järjestelen omenoita. Mutta toisaalta nyt hän on niin nopea, että kun olimme lähdössä, hän pinkaisi kolmen talon päähän auki jääneestä ulko-ovesta ennen kuin kukaan huomasi.
 Kun menimme Kiinaan viime vuonna, poika ei oikeastaan viihtynyt iphonen kanssa, mutta nyt voi mennä tunti parikin sitä tutkiessa. Samoin videoita jaksetaan katsoa nyt ihan oikeasti ja keskittyä.

Meidän lentopäivä meni niin, että poika heräsi n. Klo 09 ja pidin häntä hereillä ekan lennon jyväskylästä Helsinkiin ajan. Kuitenkin häntä nukutti kentillä riehuminen sen verran, että Osakan koneeseen päästyämme hän nukahti heti. Valitettavasti nämä Päikkärit kestivät 2h ja herätessä oli vielä 7,5h lentoa jäljellä.


 
  Ihmeen kaupalla tästäkin lennosta selvittiin tai no, eihän se mikään ihme ole vaan suunnittelu. Vähän pelaamista, vähän videoita läppäriltä, autoleikkiä, omenaleikkiä ja syömistä. En ole opettanut pojalle että koneessa olisi käytävät, jotta ei mene juoksuleikiksi. Todella kiltisti oli koko lennon eikä huutanut tai kirissyt lainkaan. Kyllä olen ylpeä lapsestani. Pikku matkalainen.
 
 Ysiltä aamulla saavuttiin kuumalle kansain kentälle. Siinä vaiheessa kello Suomessa oli kolme yöllä enkä valitettavasti itse saanut nukkua silmällistäkään. Love this jetlag. Ei siinä jetlagissa mitään vaan siinä, että koneessa on lapsen kanssa melkein mahdoton nukkua. Sen 2h, jonka se veteli sikeitä kävimme erittäin mielenkiintoisia keskusteluja vanhan ystävän kanssa, joka sattui viereemme koneeseen. Ensin arvelin, että kyseessä oli erittäin epätodennäköinen tapahtuma, mutta sit tajusin, että kone on täynnä ruotsalaisia kempoharjoittelijoita, joten tsäänSsit taisi olla aika isot.

So We flew to hot Japan over night. My son is around one year older than  when he flew long distance for the first time. This time the troubles are more his speed and less sleepiness than last year, but I must say things have become a lot easier with him. He likes to watch videos, play games and such. He was a very good boy indeed on this trip - no drama. He slept the first two hours of the 9,5h flight to Osaka, but then played, watched videos and ate. I even got some reading and film watching done. No sleep though since we ran into my old friend the Stockholm Södra Branch Master who sat next to us and we were talking while my son was napping for two hours...

Thanks for the company to Alex! It was a plane full of Swedish kenshi! Ironically I was the only Finn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...