perjantai 30. elokuuta 2013

World Embukai 2013

 Taikailla itsessään ei harjoitella vaan kisataan ja seremonioidaan. Harjoitteluvaihe alkaa vasta nyt, kakkosviikolla shorinji Kempon päämajassa, hombussa. Taikai koostuu siis yleensä erilaisista sosiaalisista eventeistä ja sitten yhden päivän embu-kilpailueventistä ja palkintojen jaosta.
 Kuten jo keväällä kirjoittelin, olisin kovasti halunnut tehdä embun, mutta valitettavasti en löytänyt sopivaa paria. Lähin olisi ollut Hämeenlinnassa ja no, let's face it - olisihan se ollut mukava tehdä, mutta yhteisiä harjoittelumahdollisuuksia oli liian vähän. Niinpä Anteron kanssa jännäsimme katsomon puolelta Women and Man Dan Holders -sarjaa, jossa ainoa Suomen edustajapari, Kirsi ja T kisasivat. Ei ole kyllä jännittänyt toisten puolesta näin paljon varmaan koskaan.
 Itse sarja oli todella kova: 17 paria, joista 3 japanilaista ja 3 Indonesialaista: nämä indo- aasialaiset rokkasivatkin voitot ihan jokaisessa sarjassa - Eurooppalaisilla ja Amerikkalaisilla ei ollut mitään jakoa siis Top kutoseen missään sarjassa. Länsimainen tekniikka vaan näyttää aina länsimaiselta ja no, auttaahan se, jos on 150senttinen ja painaa sen 45kg... Akrobatia on ihan eri tasolla.
 Japanilaisten lennokasta menoa
 Myös indot osaa:
 Eurooppalaisista parhaiten pärjäsivät ystäväni Cristina ja Carlos.
 Kirsin ja T:n sarjassa indonesialaiset veivät naistensa asenteella. Sieltä tulevat tytöt ovat pieniä ja pippurisia:) Ei voi kun ihailla.
 Tässä naapurimme ruotsalaiset Men 3rd Dan and above.
 Arnauldin ja Joakimin embu sijoittui 7. sijalle. Tämä pari on muuten tän vuoden Suomen mestarit:)
 
 Andy ja Daniel Kyu-sarjassa - vähän oli vaikea saada kuvia, kun olivat niin kaukana.
  Sen sijaan saman sarjan kanadalaiset ja amerikkalaiset olivat hieman kahvilla - niinpä suomalaisillakin oli joitakin, jotka jäivät taa. Loppusijoitusta en vielä tiedä, mutta eivät jääneet vikoiksi ainakaan:) Minusta se oli hieno embu ja sijoituskin noin kovassa seurassa hyvä.

 Toki Suomella on matkaa Euroopankin kärkeen - portugalilaiset Christina ja Carlos ovat esimerkiksi reenanneet omaa embuaan 10 vuotta ja sen työn tulokset tosiaan näkyvät. Olin kuitenkin superylpeä serkustani ja paristaan - Yksikin Suomalainen pari  on jo voitto meille kotiin
 Tässä minun kirjanpitoni ko. Sarjasta:

01 254? Russia
02 245 Italia
03 243 USA
04 272 Japan III
05 273 Indonesia
06 240 canada
07 278 japan
08 261 Portugali carlos Christina
09 233 canada
10 280 Indonesia I
11 280 Indonesia II
12 250 germany
13 277 japan
14 244 germany
15 241 italy
16 233USA
17 ? Finland

 Koska tässä sarjassa oli noin monta paria, eivät näyttäneet enää Kirsin ja T:n yhteenlaskettuja pisteitä, mutta arvelen niiden olleen 240 kieppeillä. Katsomossa jännitettiin:
Eurooppalaiset ovat yleistasoltaan pohjoisameeikkalaisia korkeammalla. Paitsi jos kyseessä oli Aasian amerikkalainen/kanadalainen. Eli käytännössä Indoneslialaiset ja japanilaiset ovat  aina topissa ja muut tulevat sitten. 7.sija näisä kisoissa olisi jo mitali Euroopassa.

Taikai krapula alkaa olla sen verran kova, että nukahdan pystyyn, jos en lopteta tätä postausta nyt.

In the email I go through the characteristics of Women and Men Dan Holders -series, which I was following because of my cousin being in it. The indonersians and the Japanese won all three metals in all series, which should not be possible to do, but what can se say - we the 'vikings' are not as fast and not as agile - not to mention the spicy. I followed a couple of other embus of friends - but just from the distance. The swedes who won Finnish Championship this year for example came in 7th - that's how tough the ruling is in World taikai... Anyways, good spirits and excellent embus all around - I think everyone who participated should be very pleased of themselves! Well done! I need to post this now - taikai hangover will otherwise put me to sleep. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...