tiistai 27. elokuuta 2013

Shorinji Kempo World Taikai Day 1

 World taikai 2013 Osakassa pidettiin Osaka Muncipal Gymnasium Stadionilla, jolla kokoa oli kyllä kunnon areenan verran. Itse lattialle mahtui kivasti tuhat kenshiä, ilman että teki tiukkaa.
 
 
 Mentiin sinne metrolla, koska olimme kätevästi päättäneet yöpyä 'off the radar' hotellissa, eli varata itse ja siten saimme katsottua hinnan (noin puolet virallisista) ja sijainnin kohdalleen (kolmen metropysäkin päässä.
 Lauantaiaamuna alkoivat Japanin sisäiset karsinnat. Jokaiseen embuluokkaan mahtui top kolmonen. Sitä varten jokaisessa kaupungissa oli ollut jo omat karsinnat.
 
 
 Silti kenshejä oli ihan sikana. Ulkona satoi toista päivää putkeen, joten jonottajat olivat kirjaimellisesti liemessä.
 WSKO eli Japanin ulkopuolisilla kensheillä ei ollut varsinaisesti mitään syytä tulla koko areenalle lauantaina ellei halunnut katsoa karsintoja, joita oli meneillään 18 embuneliötä yhtä aikaa.
 Me olimme liikkeellä, jotta Kirsi ja T saivat harjoiteltua pari tuntia embuaan, koska T oli ollut reenaamassa Tokiossa kaksi viikkoa, eikä siten heillä ollut yhteistä reeniaikaa lähimenneisyydessä.
 
 
 
 Kaikki kuvattiin areenoilta ammattikameroilla isoille screeneille...
 
 
 Niinpä törmäiltiin siellä sitten tuttuihin ja shopattiin Shorinji Kempo krääsää Osakin ja Hombun kauppakioskeista, joissa kauppa kävi todella kovana. Taisivat molemmat deskit myydä kahden päivän aikana KAIKEN tavaransa... No, olihan tuolla muutama tuhat ostajaakin paikalla. Siinäpä lauantain aamupäivän fiiliksiä. Illalla olikin sitten luvassa itse Gaala - mut siitä toisella kertaa.
On Saturday, the trials for Japanese embu pairs were well on the way when we decided to defy the rain and get to the huge arena. We wanted to allow some time for Kirsi and T to practise their embu. The amount of kenshis from Japan was very impressive. Even more was the fact that even to get here meant that you had to be better than your city kenshis... And in Europe we have trouble getting *any* pairs... Anyways, these were te feelings of Saturday morning.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...