lauantai 24. elokuuta 2013

Nihonbare!



Tänään oli toistaiseksi unohtumattomin päivä world taikailla ikinä. Postin otsikko tarkoittaa japanin säätä. Eräs sensei sanoi kerran leirillä Suomessa, että jokaisen tulisi sisällään tuntea Japanin sää, eli ilmeisesti kaunis ilma...

No, tietänette, että Japanissa on ollut pahimmat helteet ikinä. Ulkona on +40 ja todella kosteaa.

Tämän päivän aktiviteetteihin kuului rekisteröitymisen lisäksi Bon-Odori katujuhla, jota varten meidät puettiin yukatoihin ja päälle vedettävään Happi -takkiin, jotta maksimaalinen paistoaste saatiin ihmisiin aikaiseksi. Bon-Odorista voisin kirjoittaa ihan oman postauksen, mutta sanotaan nyt että siinä on kyse isosta määrästä ihmisiä, jotka kokoontuvat tanssimaan isolle alueelle, ulkoilmaan.

No, takana oli hieman rankka päivä ja eilinen jetlag ei auttanut asiaa. Kun viimein, n. Kilometrin tehdasaluekävelyn jälkeen saavuimme Bon-odoripaikalle.

Paikalla oli helposti tuhat henkeä, tanssimassa ja tekemässä ostoksia kojuista. Kun vihdoin saimme oluet käteen, totesi serkkuni yhden siemauksen jälkeen (hän ei ikinä juo olutta), että tämä on hänen elämänsä paras olut.

Sillä hetkellä tapahtui jotain, mitä kukaan ei ollut ottanut huomioon: aivan järkyttävä rankka sadekuuro.
 Voitte kuvitella, mitä tapahtuu kun 1000 henkeä on taivasalla, matkaa katoksiin on 1km. Tanssit muuttuivat siis sekunneissa märkä yukata kilpailuksi, jossa joko oltiin tai ei oltu tyytyväisiä siitä, oliko puseroa alla vai ei. Jos puseron oli ottanut pois ja jättänyt bussiin, se ei kastunut; mutta toisaalta jos oli edes teepaita alla niin märästä yukatasta päästiin eroon aika nopsaan.

Tälle katastrofille ei voinut kuin nauraa... Japanilaisia tapahtuman järjestelijöitä sen sijaan kävi sääliksi, koska he olivat nähneet paljon vaivaa ja tanssit olivat vasta alkamassa. Voi sitä kasvojen menetystä!




Henkilökohtaisesti täytyy sanoa, että en varmasti ikinä unohda eilistä.

Eikä sitten lainkaan haitannut, että bussi kotimatkalla oli luonnollisesti täynnä puolialastomia aussi ja ranskalaismiehiä:) ilta olisi voinut päättyä niiiin paljon huonomminkin.

Tosin kun pääsin hotellille ja eroon täysin läpimäristä alusvaatteistani, ymmärsin vihdoin miksi lämmitetty vessanpönttö on ihana asia. Tähän asti olen pitänyt sitä hieman humpuukina...
So last night at Bon-Odori dance, We got a total piss-down rained in a place where 1000 people were looking for desperate cover. What an experience! The Nihonbare changed in seconds and left the kenshis into competing for the wet t-shirt competition.  At the end of the day, you can only laugh at these events. What ever the weather, it's Nihonbare inside!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...