sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lautasella kesäkuussa

 Aloitin kesäkuun alusta taas hieman terveellisempien rutiinien opettelun. Ajattelin tehostaa tätä kuvaamalla KAIKEN mitä pistän suuhuni. Sosiaalinen paine motivoi pysymään arkiruoissa. Lisäksi ei tule syötyä ruoka-aikojen välillä vaan saan ottaa sen viisi kuvaa päivässä ja siinäpä se.

Että mitä on tullut syötyä? Kovin isoa ei vielä ole tullut vastaan, koska ei ole ollut oikeastaan mitään kovin vaikeita tilanteita, joita en olisi pystynyt ennakoimaan. Syön aamuisin raejuustomössöä (kaurahiutaleita ja mehukeittoa) hedelmällä ja iltapäivisin yleensä maitorahkaa hedelmällä. Illalla on vuorossa joku hieman herkullisempi rahka, jonka kanssa hedelmää/marjaa ja pari lusikallista venäläistä jogurttia.

Näiden lisäksi pyrin syömään kaksi 'lämmintä, proteiinipainotteista' ateriaa eli lounas/illallinen.

Yhden oluen olen juonut ja yhden lasin viiniä, mut siinä taitaa olla pahimmat repsahdukset. No yhtenä iltana söin pullan... Mut saahan niitä asioita toki kelata joka päivä. Paras olis jos pystyisi laittamaan aivot narikkaan ja vaan sanomaan itselleen, että toistaa samoja ruokia päivästä, viikosta toiseen. Ja no tuleehan niitä samoja ruokia tietysti syötyä ylivoimaisesti eniten...

Ensi viikolla alkavat todelliset haasteet eli työmatkahan se häämöttää. Mutta yritän muistaa kohdella itseäni hyvin myös reissussa.

I am on a diet where I try to only eat what I take a picture of. This seems to work well, because it's easier not to 'cheat' and not eat when I am not 'paying attention'. Next week I'm in Greece though, so i need to plan much more carefully.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...