maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pöhinää Syvissä Metsissä


 Olimme kolleegani kanssa pari viikkoa sitten vetämässä pientä koulutusträkkiä syvissä metsissä, Konneveden kunnantalolla Löytöretki-seminaarissa.
 Kynät, karkit ja pinssit mukana. Kättä pidempänä oli toki avoimet oppimateriaalit ja niiden ympärille kerätyt portaalit ja koulutukset, joita esittelimme. Työskentelen siis Open Discovery Space-projektissa, joka kokoaa yhteen sekä 1% eurooppalaisia opettajia että lähemmäs 1 000 000 oppimateriaalia yhden portaalin alle.
 Paikalla oli mukava määrä opettajia ympäri Suomea.
 Konneveden lukion koordinoimassa opetushallituksen rahoittamassa OVI-hankkeessa järjestetään näitä avointen materiaalien Löytöretki-seminaareja opettajille kahdesti vuodessa. Seuraavan kerran 1.10.
 Teemat olivat sinänsä ajankohtaiset, että paikalla oli YTL:n puhujia, jotka kertoivat tulevista sähköisistä ylioppilaskirjoituksista, joka aiheena näyttää kiinnostavan sekä opettajia että laitteiden valmistajia.
 Kunnanjohtaja piti alkuun tervetulopuheen. OVI-hankkeen koordinaattori Lauri Pirkkalainen oli toki myös paikalla ohjaamassa tapahtuman kulkua.
 Tuntuu, että opettajilla oli huoli ainakin siitä, onko jokaisella oppilaalla varmasti samat lähtökohdat tuleviin sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin osallistumiseen, jos vaaditaan, että jokaisella on oma kone.
 Kuten etäopetukseen kuuluu, osa puhujista oli toki videoneuvottelun yli paikalla.
 Konnevedellä oli annettu oppilaille etätehtäviä, jotta opettajat saivat osallistua seminaariin.
 Tämä oli minusta erinomainen vinkki, koska mitäs järkeä näitä on järjestää, jos opettajille ei anneta mahdollisuutta päästä paikan päälle.
 OVI-hankkeessa on kerätty pedanettiin linkkitietopankki opetuspeleihin. Jos pelit kiinnostavat siis opetustasi, käyhän katsomassa, mitä sieltä löytyisi sinun tunneillesi. Jos itsellä olisi tämän tyyppistä opetusta niin ehdottomasti käyttäisin. Joku muu on katsonut jo hyvät ratkaisut valmiiksi - opejen aika säästyy!
 Meidän esityksissä keskityttiin kertomaan hyvistä esimerkeistä Suomesta ja maailmalta.
 In the end of March, me and my colleague held a small training in the deep forest of Konnevesi on open educational resources and particularly on Open Discovery Space. This event was co-located with 'Löytöretkiä toiseen maailmaan' -seminar. Over a 100 teachers from all over Finland participated. Keynotes in this event were on the matriculation examinations in Finland being transformed into electronic format entirely. This will happen in the next 4 years. This event was organized by OVI project, which has also brought together hundreds of teaching games that are openly available for use in the internet. Go and check out their nice collection!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...