lauantai 9. joulukuuta 2017

Väitös tänään: Kannustin, koriste ja liikkujan kaveri

(c) Naomi Woods
Kuten viikko sitten mainitsin - tämä joulukuu on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisimpia väitöksiä. Tänään on vuorossa ystäväni ja pitkäaikainen kolleegani Panu Moilanen, joka väitteli tuossa päivällä liikuntateknologiasta ja entenkin käytettävyysnäkökulmasta. Tämä ylläoleva kuva on huijaus, sillä minä olin ns. kärpäsenä katossa paikalla ainoastaan kolleegojeni lähettelemien viestien kautta. Olen siis matkalla Berliinistä kotiin ja siksi itse show meni minulta sivu suun. Kuitenkin pinnistellen ehdin karonkkaan... vähän myöhässä...

Panu on tutkinut liikuntateknologian eri merkityksiä käyttäjälleen ja huomannut mm., että liikuntateknologian käyttöön vaikuttaa vahvasti ihmisen oma suhde liikkumiseen. Varsinainen väitöstiedote löytyy täältä.  Kuulemani mukaan Panun väitös oli huikea show, jossa otettiin yleisö kivasti huomioon. Vastaväittelijänä toimi Saara Taalas ruotsalaisesta yliopistosta - väitöksen kieli oli eksoottisesti suomi! Well done Panu! Vuosien uurastus tuli vihdoin päätökseen ja hyvä niin.

Panu on tiedekunnassamme erittäin pidetty opettaja ja kolleega. Ei ole mitään, mitä työpaikalla tapahtuu, josta Panu ei tietäisi - hän on sosiaalisesti vailla vertaa. Rautaisen ammattitaidon lisäksi hänellä on mielettömän hyvä maku ja hänen kanssaan on aina mielenkiintoista istua iltaa. Tämä ilta tulee olemaan varmasti sesongin huippu <3. Kiitos kutsusta ja paljon onnea!

/As I mentioned last week, this season is full of interesting dissertations. Today it's my long term colleague and friend Panu Moilanen's turn. He has studied Sports technology and found out that the usual technology acceptance models do not explain this phenomenon. The show itself took place at noon without me - I'm still returning from Berlin, but will make it to the Karonkka just a little late. Feeling super proud of you Panu, well done! I heard you rocked it!


perjantai 8. joulukuuta 2017

IMAILE goes ONLINE EDUCA BERLIN 2017

 Today I am in Berlin for Online Educa, or OEB Conference. This is due to my two projects in innovative procurement of learning technology: IMAILE & Learntech Accelerator (LEA).
 IMAILE became a part of an interactive session called:

Opportunities and Challenges for Education Start-ups in the European Market: Understanding Your Customers' Needs

In this session, we the panelists told our various stories of connecting with the users. Having supply & demand on the same page would be something that would make software projects succeed... However, specifically in the field of Education, this is rarely the case. One of the reasons is that in the field of education, the buyer is very rarely the user. Whatever learning technology you are buying - it's usually the city or the municpality or the school or the parent who pays... and the teacher/learner/student/pupil that uses... Perhaps this is a simple case of broken phone: Developer to seller to buyer to user... That's a long journey and the information gets lost in the middle. The users also do not know what they want or what they could be asking for... And on the other hand the developers can't really spend enough time thinking of the user's needs... They are busy coding. It's someone else's problem to collect the user needs... And when none of these people in the chain speak the same language... well, that's when money and time gets lost... That's why there's many-MANY learning (and other) technologies out there, that never simply get used.

The discussion was so vivid that it went on for one hour after the panel ended with the audience joining in... People just simply were not leaving. It is rare that I have been a part of a conference program item with this much depait, interest and it's simply a very satisfactory experience. It told me that there is clearly need for European projects like IMAILE and LEA, supporting the learning technology innovation within Europe.
 This was my first visit to Online Educa, even though of course my colleagues have been going for years.

 I also had the privilage to attend my professor Jan Pawlowski's learning cafe workshop on using OER in Public Administration.
 Conferences like OEB are always a good idea. To meet all the key players in the area - I figured that in the 4-5hours that I invested today in talking to all the PLEs in the market, I save about 2 weeks of my time next year trying to map who is on what level of innovation...
Run into some familiar face...

 So basically I had the whole Friday to go through stand to stand, asking about learning analytics - about adaptive learning paths - gamification - virtual reality - augmented reality... And so on.
 I had also the privilege to listen in to some innovative speakers. This panel was on open education. It is interesting to see people still talking about OER - even though the buzz on MOOCs is long gone and the field has somehow moved on...
  I also thought to myself that perhaps Germany it's a bubble of its own... It promotes certain topics beyond the rest of the world.
 Still, Online Educa... Very much worth to visit...
 I sneaked into virtual reality to shoot some classroom walls even.
 It was also quite amazing to see so many Finns here. When walking the corridors, almost at all times, you can hear Finnish spoken.
 My little spying scouting trip turned out much more useful than I could have ever imagined...
 Today only in English...

I am sorry my Berlin friends, to have disapointed pretty much everyone for not being really up for more than work here. It was my intention to do more, but I have been under the weather with a cold. Still - Good times. See you again shortly!

lauantai 2. joulukuuta 2017

Väitös tänään: Psykoterapia saa pariskunnan hermoston synkronoitumaan

Picture stolen from Anu
 Tässä joulukuussa alkaa kolmen viikonlopun väitösputki, jossa minun on ilo ja kunnia esitellä teille kolmen hyvän ystäväni yliopistouran huippuhetkeä eli väitöstä. Haluaisin sanoa asianosaisille Anulle, Panulle ja Julialle, että mieletöntä että olette päässeet tähän hetkeen asti ja vielä mahtavampaa on se, että olette jotenkin onnistuneet sijoittamaan väitöksenne peräkkäisille viikoille ettekä päällekäin - sillä näin loppuvuodesta on suuri mahdollisuus, että väitökset ovat samaan aikaan ja sitten jää harmittamaan, jos joku jää väliin.

Tänään ystäväni Anu Karvonen väittelee psykologiasta. Hän on tutkinut paripsykoterapiaa ja sitä, miten terapian aloitusvaiheessa pariskunnan hermostot eivät ole lainkaan samalla aaltopituudella, kun taas terapian edetessä synkronisaatio etenee enemmän samanlaiseksi.

Tämän huikean tutkimuksen on huomannut kansainvälisen tiedeyhteisön lisäksi myös suomen media, sillä Anun väitöksestä oli jopa tv-uutisissa eilen:) Ihan huikeaa, että tutkijan työ saa huomiota ja siten merkitystä yhteiskunnassa.

Tutustuin Anuun yli kymmenen vuotta sitten, kun hän reenasi Shorinji Kempoa. Jo silloin havaitsin, että hän on aivan erityislaatuisen älykäs ja toimelias persoona.

Anu sai minut muuttamaan elintapojani tuomalla arkeeni HIIT-reenit n. 4 vuotta sitten ja vaikken niitä jokapäivä tällä hetkellä reenailekaan, tuo reenimuoto on jäänyt ja edelleen niitä noin kerta viikkoon teen. Hänellä on siis psykologian lisäksi ollut paljon erilaista kontribuutiota ympärilleen. Minun mielestäni Anu on erinomainen esimerkki siitä, miten itsensä muuttamisen kautta voi todellakin muuttaa yhteisöjään ympärillään.

Tänään olen erityisen ylpeä saavutuksestasi väitellä tohtoriksi. You go girl!

Minulla on harvinaislaatuinen tilaisuus tulla seuraamaan mielenkiintoista väitöstilaisuutta, joka alkaa kohta eli klo 12 Historica-rakennuksessa seminaarin mäellä. Vastaväittäjä Wolfgang Tschacher tulee Sveitsistä, kun taas kustoksena toimii Markku Penttonen. Väitöstiedote löytyy täältä.

Paljon onnea!

/Today I have the privilege to attend the first of three dear friends of mine that are defending their doctoral thesises in the next three Saturdays. Well done for completing and even more well done for not picking the dates on top of each other. This means I can attend at least some parts of your special days:) I feel super proud of all three of you. 

Today it is time for Anu Karvonen to defend her work in psychology. This is a special dissertation for me as she is not from Information Systems Science, so it will be something extra interesting;) Not that my own field isn't, but at least it's ALL NEW to me. 

Anu has studied psychotherapy given to couples. Originally it has been known as 'talking therapy', but Anu's findings show that the couple's nerve systems get synchronized when the therapy proceeds. This is a clear contribution to known knowledge and therefore even the Finnish news have reported it in television yesterday

Opponent of this defence comes from Switzerland,  Wolfgang Tschacher (University Hospital of Psychiatry, Bern) and the custos is Markku Penttonen from JYU. Find the JYU news report here.

Well done dear friend! It is amazing when you can see world changing views due to your studies - a dream come true for any scholar. I am very happy to see this - even though of course as I've known Anu for over a decade, I know she's clearly one of those people who truly change the world - even if it is making them excersise for 15 minutes every morning (as happened to me...:)

Congratulations! What an achievement! I am going to go and see you rock now.




keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Horisonttiin 2020


Onks kukaan jo kyllästynyt tähän marraskuuhun...? Ei sillä et mulla olis ollut aikaa miettiä säätä... Viimeiset viikot tuntuvat juoksevan ohi pikavauhtia. Isoja asioita on meneillään. Töissä ja kotona. Blogailun aika ei ole ollut prioriteeteissa... Kerronpa teille nyt ensin työkuulumisistani, kun minulla on pieni breikki... Minun aikani on mennyt aika tarkasti tällaiseen pieneen tehtävään kuin LEA-projektin GAP... Mitä nämä kirjainyhdistelmät tarkoittavat? LEA on lyhenne, josta tulette kuulemaan seuraavan parin vuoden ajan väsymiseen asti... Minusta nimittäin tuli tässä pari viikkoa sitten Jyväskylän Yliopiston ensimmäinen Horizon2020-projektin koordinaattori. Horisontti-projekteja toki JYU:ssä jo on, mutta koska raha on kovin kilpailtua, ei ole vielä yhtään, jota JYU koordinoisi... Mitenkäs tässä näin kävi...? Hups.

Elikkäs longstoryshort, edelliseltä koordinaattorilta loppui paukut ja osaaminen ennen itse projektin alkua ja niinpä kolleegani soitti minulle hädässä, kun olin Kiinassa kuun alussa, että voisinko ajatella ottavani LEA:n meille JYU:hun koordinoitavaksi... Olin silloin keskellä kanjonia jossain aivan huitsin kuukkelissa ja sanoin, että "Luckily that's not a BIG ask..." Minä en ole aiemmin koordinoinut kokonaista EU projektia, mutta olen kyllä katsonut vierestä, kun kolleegani Jan, Henri ja Philipp tekivät sitä kolmen miehen voimin FP7-ohjelman aikoihin. Niinpä tiedän hyvin, että koordinaattorin nakki ei ole mikään sulka vaan vaatii tuhansia ja tuhansia tunteja töitä, ihmisten potkimista... Kiristystä. Lahjontaa. Uhkailua. Jne.

Eli toisin sanoen minulla ei tule seuraavan reilun parin vuoden ajan olemaan minkäänlaisia vapaa-ajan ongelmia....

LEA on vasta baby, elikkäs tänä syksynä hän on edennyt Grant Agreement Preparation (eli GAP)-vaiheeseen. Se tarkoittaa sitä, että komissio on luvannut meille 2miljoonaa euroa 100% rahaa käteen. "Me" olemme viidentoista organisaation konsortio, joka perustuu aikaisempaan IMAILE-projektiin, jossa olen ollut töissä nyt kohta puolentoista vuoden ajan teknisenä asiantuntijana jne. Partnereita on mm. Suomesta, Ruotsista, Espanjasta, Saksasta, Portugalista, Italiasta, Unkarista jne.

Meillä on siis syksy ollut aikaa valmistella LEA:n GAP, johon tarvittiin kaikkien 15 partnerin Declaration of Honour-allekirjoitukset, mukaanlukien esim. yksi valtioministeri Saxony Anhaltista, jonka nimmareita metsästin ja kiristin viime viikolla kissojen ja koirien kanssa...
Nyt ollaan jännittävässä tilanteesssa, että enää uupuu ruotsalaisten verkkonimmari, jota he eivät voi tehdä ennen kuin EU:n erittäin epäkätevä portaali antaa heille luvan tehdä sen... Tämän PITI tapahtua viime viikolla. Tai VIIMEISTÄÄN tänään.. Mut niin se vaan on, että EU painostaa meitä allekirjoittamaan, mutta heidän oma portaalinsa on se, joka prosessia jarruttaa. Jos siis käy hyvin niin huomenna saadaan ruotsalaisten allekirjoitus ja sitten JYU:n rehtori voi paketoida koko homman omalla nimellään perjantaina... Deadline on siis perjantai. Onneksi ei ole kyse kuin kahden miljoonan budjetista ja meillekin neuvottelin kohtuullisen koordinaatiobudjetin, joten no pressure...

Toisaalta teen parhaiten töitä pienen paineen alla... Joten jollakin masokistisella tavalla tykkään (toistaiseksi) EU:n participant portaalin hakkaamisesta. Kauhea vastuu... Asiat ovat nollia ja ykkösiä mun ruudulla... Mutta ne ovat jonkun palkkaa, jonkun lentolippuja tai ruokaa jonkun pöydässä... Välillä elämä on todellakin jännittävää. Hurjaa on myös se, että luotan itseeni eniten. Kyllä mää tän hanskaan. Olen sentään ollut töissä EU projekteissa 11 vuotta...
When you only work work... There's nothing but pictures of work place windows in your phone... But luckily our view is beautiful even in November darkness...

Se toki tarkoittaa ensi vuodelle, että minun on palkattava apulaisia. Yksin en sentään tähän sotaan lähde. Eräänlainen henkinen kynnys on ollut myös se, että projektisihteerinä Horizon2020 ohjelmassa ei ole tuttu ja turvallinen K, joka on hoitanut minut yli kymmenen vuoden ajan ulos kaikista pulista, joihin olen joutunut... Mutta uskon, että tilalle tulleet S ja E osaavat hommansa myös... Kunhan opitaan keskinäisestä kommunikaatiosta...

Niin mitäkö tekee LEA projekti? Sen tarkoituksena on rakentaa siltoja oppimis- ja opetusteknologioiden palvelun tarjoajien ja ostajien/käyttäjien välillä... Näin lyhykäisyydessään... Softan kehitysprojektithan menevät aina enemmän tai vähemmän metsään... miten kauas riippunee siitä, miten ihmiset kommunikoivat toistensa kanssa. Mutta niin, juttua LEA:sta myöhemmin lisää.

Tänään istuskelen bussissa Helsinkiin - olen nimittäin menossa viikonlopuksi vanhojen ystävieni kanssa Lontooseen. Työn teko mobiilitoimistolla jatkuu toki matkan läpi, mutta lauantaina olisi tarkoitus vähän relata ja käydä katsomassa ysäribändirakkauttamme Stepsiä oikein livenä Wembleyssä. Kyllä. Arjen keskelle mahtuu myös luksusta. Näin pysyy LEA:n koordinaattorin pää kasassa ja tehokkuus halutulla tasolla. Hetkeksi siis saa marraskuinen Suomi jäädä horisonttiin. Tuleepa tarpeeseen, ette tiedäkään. Tämä reissu on varattu helmikuussa... Eipä ollut silloin mitään tietoa siitä, millaisessa tilanteessa marraskuun lopussa oisin. Elämä on välillä ihan mielettömän yllättävää:) Ei ainakaan tylsää!
/What's going on in Finnworld? Big things happening. I'll tell you about this one first:

As it so happens, I accidentally find myself gotten a job on top of the 5 projects that I already manage... Oops. I haven't had problems of how to spend my free time lately, as about two weeks ago I became the first Horizon2020 coordinator in University of Jyväskylä... Horizon2020 programme's money is so competitive that no one has gotten the coordination to our university before me... And why did I got it...? Well... JYU was supposed to be just a partner, but due to a gap in competences, I was asked to step in as the new coordinator... 

Of course this is no 'cream' job. I have watched Jan, Henri & Philipp coordinate OpenScout for three years within arms length, so I didn't have any fairytale fantasies of the life of a coordinator. I've seen many coordinators over the years go into burn out... But still, I suppose I must be slightly mad, as it only took me half an hour to say 'yes', while I got this call in the middle of Zhanggjiajie mountains about one month ago... 

Yeah, I really did not have any pictures from November... Except Toilet selfies!
Yes, it has meant that work does follow me home now. The commission works in central european time and everyday when it's 4pm in Finland, it's 3pm in Brussels and they dump their main tasks of the day on me... Yeah, I know, that's the hour when my son comes off school. But this is my life now. Mother and a coordinator.

LEA project is about innovative procurement of learning technologies, so pretty much my core expertise, specifically as I have been the technical expert of IMAILE project for more than a year now... LEA's real name is "Learntech Accellerator" and the Grant Agreement preparation is now almost done... Only remaining jobs are the signature of our Swedish partner's Declaration of Honour and our Rector's signature of the Grant Agreement... And we have got 2 more days until deadline! Ive been in an adrenaline tunnel vision in the last one week, running after the project officer's needs for changes. So sorry if you have seen me in the corridors of Agora, too focused to say hi... 

Today I've fled the office and travelling to London tomorrow morning with my mobile office... We have a weekend getaway with old friends from Kajaani times... The mission is to see a gig of our teen age favourite band perform in Wembley. Yeah, even though I will keep on working from the road, this weekend is much needed... You have no idea:)
Even Horizon2020 coordinators need to work on their arse...




 

tiistai 7. marraskuuta 2017

Taivaan portti

 Kun Juha sanoi minulle, että sitten olisi vielä sellainen 'Tian men' eli taivaan portti, johon hän haluaisi mennä - vastasin, että joo oonhan mää siellä taivaallisen rauhan aukiolla käynyt usein...
Mutta kyseessä ei ollutkaan tämä Tian men vaan taivaan portti taivaallisen portin vuorella, Zhangjiajiessa.
Meille tämä oli vika päivä reissunpäällä. Saavuttiin Zhangjiajien keskustan Mini Inniin noin klo 14, niin, että henkilökunta vähän nikotteli, et saadaankohan lippuja vuorelle - tai ainakaan köysiradalle.
Me ei jaksettu murehtia - toki aasian pisin köysirata olis ollut hieno juttu, mut se olis tarvinnut buukata jo aikaa sitten, joten meidän matka vuorelle taittui serpentiiniteitä pitkin bussilla.
Korkeanpaikan kammoisille tämä reissu olisi ollut hieman rankka... Jonkun mieshenkilön rystyset olivat valkoisena vieressäni - kuulema on joku ongelma, jos itse ei oo koko aikaa kontrollissa... ööh, en oo IKINÄKOSKAAN törmännyt tällaiseen ilmiöön. Minä tosin en korkeita paikkoja kavahda, jos on hyvä päivä kuolla niin sit se on siinä.
Kun Tianmen shanille pääsee, siellä on 999 askelta taivaan portin luolaan, joka on siis reikä vuoressa. Just sellainen reissu, minkä tommoinen lonkkavikainen kilipää haluaa KÄVELLÄ...
Mut olihan se kokemus.
Kiinalaiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa...
Huipulla oli tungosta.
Ja suoraan sanottuna siellä oli sellainen Rivendell -Lord of the Rings- fiilis.
Ei ollenkaan kaduttanut tulla.
Maisemat olivat huikeita.
Jokapuolella lillui usvaa.
Luolan sisältä ei todellakaan nähnyt alas asti...
...hyvä, että näki yhtään mitään.
Ajattelen kuitenkin, että useimmat ihmiset pääsevät tällaisiin paikkoihin vain unissaan.
Se että oltiin siellä, käveltiin omilla jaloilla, tuntuu edelleen vähän epäuskottavalta.
Sinänsä aika tuuri, että oli tämänkin verran näkyvyyttä.
Tässä näkyy 999 portaan kiipeilymatka.
999 porrasta ylös ja alas myöhemmin.
 Tianmen shanilla jäi paaaljon vielä näkemättä.
Zhangjiajie on ehdottomasti sellainen paikka, johon on tultava takaisin.
Me olimme illalla niin kuitteja, että bussimatkan päätteeksi emme voineet edes puhua toisillemme ennen kuin saatiin ruokaa. Sitten alkoi taas elämä voittaa. Tämä lienee viimeinen päivitykseni Kiinan syksynreissulta 2017... Huikeita hetkiä.
/So when my travel companion said to me: There's also this one place called 'Tianmen shan', I was like 'Tianmen', in Beijing, right? Been there many times. But what he meant was something different. This is a huge cave in the mountain Tianmen, the gate of heaven, and 999 stairs lead to that. Of course it's unadvisable to climb it if a) you've already climbed AND got lost in Wudangshan, or b) have a hip issue which should really be cut open... So of course we did it... And yes, it was worth it. We were in luck, as the mountain had been in a cloud-fog for days, but now it peaked for short clearness and sunlight just upon our arrival by bus (as we had not booked the longest cable car in Asia - which obviously is something to cover for next time)... Up in the heaven's gate cave, there was this misty feeling of Lord of the Rings or Rivendell - quite special, and definitely worth the climb... Afterwards we were so beaten that couldn't even talk to each other before getting some food into the system. But blimey. This was a special place, on our last day on the road in Hunan province.

Like in Facebook

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...